Nastakengät netistä – voivatko ne olla muodikkaat?

Nastakengät netistä – voivatko ne olla muodikkaat?

Niin, voivatko? Nastakengät ovat talven liukkaille tarkoitetut nastoilla varustetut talvikengät, joita ovat perinteisesti suosineet etenkin vanhemmat käyttäjät. Nastakenkiä on erikseen niin kävelyyn, juoksuun kuin muuhunkin ulkoiluun. Nastakenkien käyttö on kuitenkin yleistymään päin ja onpa markkinoilla myös runsaasti suomalaisia malleja kuten täysin suomalaiset Sarva nastakengät.

Tiesitkö tätä? Talvella joka ikinen kuukausi jopa 20 000 suomalaista teloo itsensä liukastuessaan.

Kun tienpinnat ovat liukkaat, ei tavallisten kenkien – edes laadukkaiden talvikenkien – pohja tarjoa riittävästi pitoa. Kitkaa on vain vähän ja niin vanhat kuin nuoretkin ovat helposti takapuolellaan tai nenällään kylmässä maassa. Pahimmillaan liukastuminen voi aiheuttaa luiden murtumia, aivotärähdyksen tai jopa huonolla tuurilla kuoleman (tavallisesti vain vanhemmilla ihmisillä ja huonolla tuurilla – mutta riski on aina olemassa ikään ja sukupuoleen katsomatta). Omasta ystäväpiiristänikin löytyy eräs nuori mies, joka lievästi humalaisemman illan päätteeksi eräs tammikuinen yö lähti kotiaan kohti. Hän pääsi taksilla kotipihalle asti, mutta liukastui viime hetkillä ja kaatui oman kätensä päälle. Käsi meni niin sököksi, että se piti operoida ja mies oli sairaslomalla pitkään.

Nastakenkien pohjassa on nimensä mukaisesti nastoja – tavallisesti teräksisiä. Lisäksi pohja on voimakkaasti kuvoitu, jolloin se ottaa hyvin kiinni myös lumisemmalla pinnalla. Pohja on valmistettu yleisimmin kumista tai vastaavasta materiaalista, joka pitää kuivallakin pinnalla hyvin – ja onpa muutamissa malleissa nähty myös pohjan kumimassan seassa lasia ja muita materiaaleja, jotka lisäävät pohjan pitoa entisestään.

Nastakenkiä valmistetaan niin miehille, naisille kuin lapsille suunnatuissa mallistoissa. Tunnettuja merkkejä ovat muun muassa suomalaiset Sarva ja Halti sekä Icebug.

Entäs se ulkonäkö? On totta, että suurin osa nastakengistä näyttää enemmän retkeily- ja vaelluskengiltä kuin muodikkailta talvikengiltä. Sarvalla on toki hyvännäköisiä talvijuoksukenkiä, jotka pureutuvat maastoon kylmilläkin lenkeillä. Ne näyttävät hyviltä rennon asustuksen kanssa, mutta eivät ulkonäkönsä ja käyttönsä takia oikein taivu esimerkiksi osaksi rentoa työasua.

Icebugin Wander Michelin Wic -kengät sekä Grove BUGrip -saappaat näyttävät enemmän perinteisiltä talvikengiltä. Wander Michelin Wic W -kenkiä on tarjolla mustina ja ruskeina. Niiden pinta on öljyttyä nupukkinahkaa ja kestää kovaakin kulutusta. Näissä ei tosin pohjassa ole nastoja – eli kyseessä on pitopohjakenkä – ei nastakenkä. Mutta nämä Icebugin Wanderit tarjoavat hyvää ulkonäköä talviolosuhteisiin parempaa pitoa kaipaaville.

Omaan silmäämme myös Sarvan Vaija W -kengät istuvat hyvin ronskiin nuorekkaaseen lookkiin esimerkiksi yhdessä ison nahkatakin tai muhkean toppatakin kanssa. Katso vaikkapa muhkeat naisten parkatakit tästä. Kenkä on huiman kevyt sillä koon 38 jalkine painaa vain 385 grammaa.

Vastaavasti Icebug Ivalo2 BUGrip -nastajalkineet istuvat rentojen college-housujen kanssa yhteen esimerkiksi kauppareissulla tai vaikkapa värimätsättynä samanvärisen takin tai neuleen kera vähän virallisempaankin paikkaan (töihin, kouluun).

Pikkuhiljaa mallit ovat siis muuttumassa urheilullisemmiksi ja muodikkaammiksi. Yhä useampi nuori ostaakin nykyään lämpimät nasta- tai pitopohjakengät.

Toimivatko nastakengät?

Kyllä toimivat. Ylen tekemän testin perusteella voidaan todeta, että nastakengät todellakin auttavat pysymään pystyssä. Kävelyä ulkona ei tarvitse jännittää, joten askel kulkee paremmin ja paikat eivät kipeydy samalla tavalla kuin muuten jäisellä kelillä. Vaikka testi onkin jo muutaman vuoden takaa, antaa se lukijalle hyvän kuvan siitä mitä nastoilla varustetut talvikengät antavat: pitoa ja varmuutta. Tosin lämmöneristyksestä testin tuloksissa valitellaan. Omien kokemustemme perusteella Suomessa myytävät nastakengät eivät ylläkään aivan täysin lämpimimpien talvisaappaiden lämmöneristystasolle, mutta hyvien ja lämpimien sukkien (tai tuplasukkauksen) kanssa jalat eivät varmasti palellu!

Yhteenveto

Oli miten oli, tiettyihin tyyleihin myös nastakengät sopivat – ainakin meidän mielestämme. Löytääksesi itsellesi parhaitsen sopivat jalkineet vertaa naisten kengät ja miesten kengät kätevästi hintavertailussamme.